Tässä tyttären poikia hoitaessa mietin, haluaisinko hoitaa näitä lapsia joka päivä. Ovathan he ihania, mutta vain vähän aikaa kerrallaan. On mukava, kun heidät voi jättää äidille eikä tarvitse joka yö heräillä heidän kanssaan, pissattaa, kakattaa, pestä pyykkiä ja laittaa ruokaa.

Vähän senkin takia halusin siirtää eläkkeelle jäämistä. Jos olisin jäänyt viime vuonna tai tänä vuonna eläkkeelle, niin lasten hoitoa olisi ollut tarjolla vaikka kuinka paljon.

Äitini sanoi aikanaan, että "olen omat lapseni hoitanut, en hoida teidän lapsianne". Sitä hän ei todellakaan tehnyt. Mummoa ei yksinkertaisesti voinut pyytää lasten hoitajaksi myöskään fyysisen välimatkan takia.

Poikkeuksen äiti teki ensimmäisen lapsenlapsen kohdalla, jonka sain 22-vuotiaana. Jo aika pian selvisi, että avioliittoni ei tulisi kestämään ja jäinkin pojan yksinhuoltajaksi 23-vuotiaana. Nuorin sisarukseni oli tuolloin murkkuikäinen ja olen monta kertaa miettinyt, että äiti ehkä koki ensimmäisen lapsenlapsensa oman lapsikatraansa jatkeeksi. Asuimmekin äitini luona vähän aikaa ennenkuin saimme oman asunnon.

Kun poikani tuli isäksi 23-vuotiaana, olin kyllä lievästi sanoen hämmentynyt. En ollenkaan tuntenut itseäni mummoksi enkä myöskään osannut/halunnut mummon roolia ottaa. Olinhan itsekin tullut äidiksi vain kolme vuotta aikaisemmin. Seuraavat pojan lapset ovat syntyneet ja asuneet niin kaukana, ettei mummoutta heidän kanssaan ole syntynyt niinkuin näiden kahden tyttären pojan kanssa.