Aamusta saakka olen ollut haluton lähtemään minnekään. Aurinko paistoi, oli yhtä lämmintä kuin kesällä. Veneelle olisin voinut lähteä, mökillä olisin voinut olla ja jos ei muuta niin vaikka lähimetsässä saaliiden perässä. Mutta ei! Aamusta alkaen oli mentävä hymyilevänä ja hyväntuulisena, innostavana ja iloisena ihmisten pariin. Ja liikutettava heitä.

Tänään oli neljä ryhmää, aamulla eka klo 9.15 ja viimeinen päättyi klo 19.30. Olihan siellä välissä pitkiä taukojakin. Yhdellä niistä kävin ruokakaupassa nälissäni ja ostin kaikenlaisia herkkuja. Syömään ennätin vasta kun tulin kotiin. Olin aivan poikki, kun tulin. Nyt tässä alkaa jo virkostua.

Vasta toinen viikko alussa ja nyt jo olen poikki. Ennenkaikkea minua varmaan väsyttää se, että en haluaisi. Pitää yrittää väkisin. Onhan tunneilla sitten ihan kivaa, sitä en voi kieltää.

Työn vastustaminen on aina raskainta, sanoo Mies.