Aamun lehdestä luin, ketkä saavat rokotuksen. En kuulu mihinkään niistä ryhmistä. Lopussa on vielä lause: "Muut rokotetaan harkinnan mukaan riskiryhmien jälkeen"

Tautiaalto taitaa olla sitten jo päällä tai ohimennyt, joten unohdan koko jutun. Aika näyttää sairastunko vai en.

En mennyt viime perjantaina terveyskeskukseen rokotuksesta kysymään.  Kaukana asuva lapsenlapseni äitinsä kanssa kun tuli tälle paikkakunnalle käymään. Menimme yhdessä taidenäyttelyyn, olimme siellä parisen tuntia ja sain ihania valokuvia siellä. Illemmalla menin tyttären luo yöksi, kun oli poikien hoitopäivä lauantaina. Lauantaina kävimme poikien kanssa minun veljeni luona katsomassa kesävideoita ja juttelemassa Windows Live Messengerin välityksellä siskoni kanssa. Sisko kun on nyt kaukana Afrikassa töissä. Oli kiva jutella, kun käytössä oli myös Nettikamera.

Sunnuntaina eli eilen oli normaali työpäivä ja näytösharjoitukset välillä. Illalla nukahdin jo kymmeneltä eikä kovin virkeältä tunnu olo näin maanantaiaamuna.

Ajattelen tässä väsymyksessä, että jätän maanantaipäivän harrastukset loppuvuodeksi, että saan itselleni lisää aikaa. Olen maanantaipäivisin käynyt venäjänkielen kurssilla ja digikuvauskurssilla. Maanantaisin on kolme opetusryhmää: yksi aamupäivällä, kaksi illalla.

  Kuva taidenäyttelystä.