Tänään oli digikuvauskurssin viimeinen päivä. Kuvattiin opiston ateljeessa muutamia asetelmia ja opeteltiin henkilökuvausta. Se minulle on kaikkein vaikein aihe. Sekä kuvaajana että jos itse olisin kuvauksen kohteena. Täytynee alkaa sitäkin harjoitella.

Lauantainen näytös oli aivan huikean hieno kokemus. Katsojia oli paljon, varmaan kolmisensataa. Esitykset onnistuivat hienosti, ainakin yleisön reaktioista päätellen. Onneksi sain sinne toimittajat tekemään jutun yhdistyksen lehteen, eivät olisi huomioineet koko näytöstä, ellen olisi itse alkanut sitä puuhata. Paikkakunnan lehdessä oli muuten lauantaina toimitettu ennakkoilmoitus näytöksestä kuvineen ja päivineen.

Sunnuntaina en saanut aamulla nukuttua, vaikka väsytti niin vietävästi. Niinpä lähdin jo kahdeksan aikaan metsään kävelemään ja kuvaamaan. Matkani kesti melkein kolme tuntia ja monenmoisia ajatuksia ja tunteita kävin läpi... soitin Heilillekin välillä.

Tänäänkin olen ollut väsynyt, vaikka sain nukuttua pitempään. Sain takaisin edellisenä lauantaina hukkaamani kameran jalan ja olin siellä kurssilla.

Jo tänä aamuna ajattelin, että alan opetusmateriaalini hävityksen, mutta ei siitä tänään vielä mitään tullut. Katsotaan, josko huomenna.

On nyt ihan huojentunut ja helpottunut olo, kun tiedän, että enää ei tarvitse opetusvastuuta kantaa. Vähän stressaa se, kun mies on tässä paikalla koko ajan..

Kuvakooste sunnuntaisen aamukävelyn maisemista: