Eilisen illan tummia pilviä, kirkkaita pilviä. Kuva heijastelee tämän aamun tuntojani.

Heräsin viiden maissa painajaiseen. Olin havahtunut jo aikaisemmin samasta unesta, silloin nukahdin uudelleen ja uni jatkui.

Asuntoni (asuntomme) alakertaan oli muuttanut perhe: isä, äiti ja pikkuinen lapsi. Vanhemmat olivat hyvin nuoria, melkein lapsia vielä. Jostain syystä jouduin heidän asuntoonsa. Jo päältä päin huomasin, ettei kaikki ollut hyvin. Huoneet olivat aivan tyhjiä. Lattialla oli vaatepinoja ja lapsi konttasi niiden päällä. Nuoret olivat hyvin laihoja ja puhumattomia.

Eräänä iltana ovikello soi hyvin hiljaa. Aavistin, että alakerran nuori nainen oli oven takana. En kiirehtinyt avaamaan. Kun menin, huomasin, että oma oveni ei ollut lukossa. Nainen pyysi, että tulisin katsomaan. Porrastasanteelta näin miehen möyrivän rappukäytävässä ja äännehtivän hyvin omituisesti, lapsi konttaili hänen kanssaan. Ovi heidän asuntoonsa oli auki, nyt siellä oli sohva ja vaatekasoja lattialla.

"Se on mennyt ihan sekaisin", nainen totesi," se kykki sohvalla ja kakkasi siihen" ja toden totta kasa näkyi ja haisi käytävään saakka.  Mietin, mitä minun pitäisi tehdä. Pitäisikö mennä korjaamaan se kasa pois vai soittaa jonnekin. Hätäkeskukseenko soittaisin. Ei ole hengenhätä, se ei ole oikea paikka. Mies ei ollut väkivaltainen, hän oli sairas. Mietin, soittaisinko lastenvalvojalle. Sitäkään en halunnut tehdä. Jos lapsi otettaisiin pois, nuorten asiat menisivät hurjaa alamäkeä. En edes tiennyt, pitäisikö minun puuttua naapureiden asioihin vai ei.

Siihen heräsin.

Kävin eilen Reikissä ja menen tänään, huomenna ja ylihuomenna uudelleen. Sekö saa painajaiset liikkeelle.