Piti tänne kirjoittamani joka päivä - suunnilleen. Nyt on vierähtänyt jo monta päivää, kun viimeksi kirjoitin keskiviikkona ja tänään on sunnuntai.

On ollut menoa ja touhua enkä ole ollut kirjoitustuulellakaan. Sienimetsässä kävin yhtenä päivänä. Halusin suppilovahveroita - niitä kun kuulemma on jo noussut. Menin vakiopaikkaani enkä nähnyt ainoatakaan, vaikka yritin tihrustaa. Harmitus oli kyllä suuri. Ajattelin, että joko en näe tai joku on ne jo poiminut. Vastavalo häiritsi kyllä näkemistä, oli aurinkopäivä. Lähdin sitten kiertelemään metsään. Niin oli tyhjää, ettei mitään tolkkua. Kantosieniä löysin sentään.

Metsässä oli ihanan rauhallista, vain konkelopuun narinaa... miksi täällä päin Suomea ei ole sieniä, ei silti, ei niitä ollut mökilläkään, kotomaamme toisella laidalla. Jotkut löytävät sieniä tolkuttomia määriä. Mihin suuntaan seuraavaksi sieniretkeni? Vaeltelu syksyisessä metsässä sinänsä on ihanaa, ei siinä mitään.

Yhtenä syksynä löysin Alppiruusun kanssa mahtavan sienivalmuskasaaliin näistä maisemista. Nyt en löydä enää paikkaa tai sitten niitä vaan ei ole noussut. Valmuskoita kyllä muuten olen löytänyt, lähinnä viiruvalmuskoita.

Tulin sitten olemattoman saaliini kanssa uudestaan suppispaikkaan. Viimeisillä voimillani vielä ajattelin tsekata sen rinteen. Olin vaeltanut jo kaksi tuntia. Tietenkin kävi niin, että seisoin vahveroiden päällä, korikin oli yhden rykelmän päällä. En niitä paljon löytänyt, kuitenkin sen verran, että tuli hyvä mieli. Niistä piti tekemäni samana päivänä muhennosta, mutta kun edellisen päivän makkarasoppa oli vielä syömättä, niin levitin ne kuivumaan.

Yhtenä päivänä, kun menin kauppakeskukseen, tapasin yhden vanhan tutun, joka asuu tässä aika lähellä. Joskus aikaisemmin olimme enemmän tuttuja, nyt olemme kulkeneet vain tervehtien toistemme ohi. Hedelmä-  ja leipähyllyjen välissä seisoimme kärryneimme ja pelastimme maailmaa. Keskustelu syveni ihan elämän tarkoitus-tasolle. Emme meinanneet päästä ollenkaan eteenpäin ostoksissamme, kun aina törmäsimme seuraavissa hyllyväleissä ja juttu jatkui..

Samana päivänä illemmalla eräs naapuri, jonka kanssa on ollut vähän viileät välit sen tapauksen jälkeen, kun hän väitti, että olen naarmuttanut hänen autonsa kylkeä. Hän oli kuulemma nähnyt, kun olin ottanut omasta autosta soitinta ja ovi oli hänen autoaan vasten. En tunnustanut tapahtunutta koskaan enkä suostunut mitään maksamaan, vaikka hän vaati. No - ilmeisesti olen saanut siitä synninpäästön, kun hän alkoi hississä kertoa heidän keittiöremontista ja omasta tyttärestään... hänen kerroksensa kohdalla minä olin hississä ja hän oven välissä ja juttu jatkui ja jatkui. Lopulta pääsin kotiin, kun sanoin, että taisi joku koputtaa hissin oveen.

Eilen sain inspiraation ja kirjoitin kirjoituskurssin ensimmäisen tehtävän: syntymä. Vielä pitäisi toinen teksti tuottaa: alakouluaika. Tekstit pitäisi lähettää opelle.

On nyt kirjoitustehtäviä tarjolla. Olen joskus kirjoittanut opiston lehteen ja sinne olisi tarvinnut tekstin tekijää, en lupautunut. Itämaisen tanssin näytös on tämän kuun lopulla, menen sinne kuvaajaksi ja lupasin kirjoittaa näytöksestä myös lehteen. Sen teen ihan mieluusti.