Vihdoinkin vapaapäiviä. Eilen kävin vain luovuttamassa päiväkirjat ja soittimen vakiopettajalle. Muuten en torpasta ulos lähtenyt. Enkä varmaan lähde tänäänkään. On ihanaa olla kotona, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Siinähän sen eläkkeellä olemisen yksi hyvä puoli pitäisi olla: ei kiirettä mihinkään. En vain ole vielä päässyt sellaisista tunnelmista nauttimaan monenakaan päivänä.

Astianpesukone lopulta hajosi. Ei sitä uskalla enää käynnistää. Siirryn ainakin vähäksi aikaa käsitiskaukseen. Kahden hengen huushollissa senkään ei pitäisi olla ylivoimaista. Olen aina inhonnut tiskaamista - en pidä käsien kastelusta. Onhan niitä käsineitä, jotka suojaavat kastumiselta. Ne tietysti auttavat tähän inhon vaivaan. Toissapäivänä pesin täyden astianpesukoneen astiat ilman käsineitä eikä se ollutkaan kauheaa. Päinvastoin tiskatessa ajatukset lentelivät hyvinkin vapaasti. Varmaan se johtui siitä, ettei mies ollut kotona ajatuksia häiritsemässä.

Voi että nautin niistä päivistä, jolloin hän on jossain muualla..

Eilen satoi räntää ja varmaan luntakin, koska tänä aamuna on lunta maassa. Siinä toisessa blogissani on slide show eilisistä lumimyräköistä.