Aamulla en tajunnut, että on lauantai. Myös päivän mittaan piti muistella, mikä päivä tämä oikein on. Eilen illalla mies oli kuin perseeseen ammuttu karhu. Aamulla vähän paremmalla tuulella. Kun pyysin mukaan siirtämään kaappia, murahteli eikä olisi halunnut nousta sängystä, johon oli juuri mennyt.

Sitten soitti tytär hädissään, kun 5-vuotias pistää taas kerran äitinsä hermot koetukselle ja aamun hulinaksi. Otettiin poika tänne mummolaan vähäksi aikaa viilenemään. Tarkkailivat vaarin kanssa kalojen elämää, kun minä pesin kaapin nurkkauksen seiniä ja lattioita.

Päivemmällä kävin molempien poikien kanssa nukketeatterissa. Se ei maksanut mitään, kun kaupungin kulttuuritoimi tarjosi sen. Esitys oli tuossa puolen kilometrin päässä. Se oli oikein laadukasta teatteria, ei mikään heppoinen. Kunnon tarina, taitavat esittäjät, taikuutta, jännitystä. Poikia vähän jännitti. Esitys kesti 45 minuuttia. Katsomoon olisi mahtunut enemmänkin yleisöä. Me olimme eturivissä.

Sain lopultakin kaapin kuntoon ja  uudelle paikalle, joka ei tietenkään miestä miellytä - kaikki pitäisi olla niinkuin on aina ollut. Hohhoijaa.

Huomenna on sunnuntai - isänpäivä. Tytär on suunnitellut kutsuvansa isän heille kahville. Se on paljon parempi ratkaisu kuin että porukka tulisi tänne. Huusholli ei ole vielä juhlakunnossa.