Viime lauantaina oltiin miehen kanssa teatterimatkalla. Kävimme katsomassa Fanny ja Alexander näytelmää Tampereen Työväenteatterissa. Olin joulun maissa katsonut sen elokuvana telkkarista ja varmaan muutaman kerran jo aikaisemminkin. Alkuosa näytelmästä menikin vertailemiseen kunnes tempauduin näyttämön tapahtumiin. Olin jostain lukenut siitä hienosta näyttämöratkaisusta: valtava peili näyttämön takana. Se loi esitykseen maagisuutta ja sitä käytettiin tosi upeasti. Ensimmäisen kerran näin myös pyörivän näyttämön niin runsaassa käytössä.

Näyttelijät olivat aivan loistavia osissaan, ehkä Fanny ja Alexander olivat heikoimmat lenkit, mutta hyvin hekin suoriutuivat.

Näytelmä oli ajoituksen ilotulitusta. Kaiken oli toimittava sekunnilleen oikein, että maagisuus säilyy.

Koin tämän esityksen syvällisempänä kuin elokuvan. Ehkä se johtui siitä, että lapset eivät olleet niin paljon esillä, vaan sisältö keskittyi aikuisten ongelmiin. Siitähän koko näytelmässä on kysymys. Lasten kohtalo on kärsiä aikuisten teoista.

- - - - - -

Eilen illalla vuorossa oli elokuva. Black Swanin ennakkonäytös. Filmin ensi-ilta on perjantaina. Ja lauantaina kuukauden päästä se on Oscar-ehdokkaana kymmenen parhaan elokuvan joukossa. Ehdokkuus on tullut myös ohjauksesta. Natalie Portman en ehdolla parhaana naispääosan esittäjänä.

Lähdimme miehen kanssa elokuvateatterista hyvin hiljaisina. Elokuva meni iholle ja ihon alle, sieluun. Se oli rankka elokuva rankoista aiheista. Me molemmat suorastaan haukoimme henkeä, mies oli laittanut silmät kiinni rajuimmissa kohdissa. Pelottava kuva ei ole, mutta se tempaisee mukaansa tunnetasolla. Tapahtumat vyöryvät katsojaan, ei rauhaa ollenkaan. Vahva, vaikuttava, elämyksellinen. Mitään tällaista en ole aikaisemmin nähnyt valkokankaalla. Teemana ja kaiken taustalla jumalainen musiikki: Pjotr Tschaikovsky: Joutsenlampi.

En halua kertoa elokuvasta sen enempää, koska en minäkään mennessäni tiennyt, mistä on kysymys.

Tämä elokuva on koettava itse. Suosittelen elämänkokemusta omaaville.

- - - -