Menevä viikonloppu takanapäin.

Perjantaina menot alkoivat Hesan reissulla. Veljen pojan valmistujaiset olivat illalla ja sitä ennen tavattiin Karjalan Heilin kanssa kaupungilla. Kaikin puolin onnistunut iltapäivä ja ilta. Kotiin tulin jo 22:n junalla.

Lauantaina olin itämaisen tanssin näytöskuvaajana ja sen jälkeen ent. kollegan kanssa turkkilaisessa syömässä. Kollegakin on jo ensi kuussa eläkkeellä, niin sitten ollaan taas kollegoja :) Valokuvia tuli yli 400 ja niissä on sitten taas tekemistä... kuten jokainen valokuvaaja tietää.

Sunnuntaina eli eilen oli oikein työpäivä. Klo 8.15 olin jo vaalipaikkaa kuntoon laittamassa. Klo 9 aukesivat ovet ja sulkeutuivat klo 20 (kuten kaikki tietävät). Ensin olin seitsemän tuntia vaalivirkailijana, sitten muutaman tunnin tauolla. Illalla ovien sulkeutumisen jälkeen alkoi varsinainen jännitysnäytelmä yhden vaalipaikan puitteissa. Onko täytettyjen vaalilippujen määrä ja vaaliluetteloon äänestäjiksi merkittyjen määrä samat.

Heitto oli 11. Sitten alkoi tarkistuslaskenta. Laskettiin luettelo uudelleen, kun sieltä ei löytynyt virhettä, tarkistettiin vaaliliput. Ja löytyiväthän ne virheet, mutta eivät helposti. Pääsimme kotiin noin klo 22.

Telkkarista katsoin valtakunnalliset tulokset ja kävin nukkumaan.

Aamulla kyllä väsytti. Mutta siitä huolimatta menin kuntosalille ja vielä illalla menen venäjän tunnille :)

Politiikkaan en ota kantaa, vaikka minulla mielipiteitä siitä ja vaalituloksesta onkin. Se on joka tapauksessa selvää, että hallitusneuvottelut tulevat olemaan vaikeat. Toivottavasti eivät mahdottomat kuitenkaan.