Sain vihdoinkin pojan tänne jättämät pahvilaatikot tyhjennettyä eikä niissä toden totta paljon käyttökelpoista ollut kuten hän sanoikin. Jotain kuitenkin. Huone ei vain tunnu tyhjenevän, vaikka kaksi kuormaa on viety pois.

Siirtelen huomenna tavaroita seinältä toiselle, yritän saada ekan tietokoneeni esiin ja vietyä romujen keräykseen. Olen vihdoinkin päättänyt hävittää sen. Täytyy saada enemmänkin heitettävää, jotta kaatopaikkareissu kannattaa. Katsotaan pääsenkö jo ensi viikolla sinne "asumaan" tai edes yöksi. Sitä ennen pitäisi kuitenkin purkaa sieltä kerrossänky. Tai oikeastaan siellä oli kaksi sänkyä, jotka oli nostettu pylväiden päälle. Huoneessa asui kaksi lasta, kummallakin oli sitten sängyn alla omaa tilaa. Toinen niistä sängyistä on jo aikaisemmin otettu alas eikä sitä sänkyäkään taida enää olla missään. Nyt on vielä tämä toinen purettava ja saankin siitä sitten itselleni sängyn.

Näistä tavaroiden kuljetusreissuista tuli mieleen, kun Alppiruusun kanssa kurvailimme kaatopaikalle kymmenisen vuotta sitten. Vanhalla autorämällä ajoimme hurjaa vauhtia hiekkateitä - takana oli serkulta lainattu peräkärry, jossa oli joku puupalikka, joka ei saanut pudota ja sitä piti vahtia. Kerran se putosi ja etsimme sitä tieltä. Löysimme sen. Teimme monta kaatopaikkareissua, kun tyhjensimme äitimme asuntoa.

Oikeastaan tyhjennys on ihan hauskaa, kun vihdoinkin pääsin vauhtiin.