Kylläpä aika menee nopeasti. Melkein viikko on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Eipä silti kirjoitus ei kyllä suju millään tavalla eikä mistään aiheesta. No ehkäpä se tästä.

Uusi viritinvahvistin on asennettu ja levysoitin siihen liitetty. Levysoittimesta kuuluu ylimääräinen hurina ja se ei ole yhtään kivaa. Kaikki kuitenkin toimii. Tänään asetin radio-ohjelmat paikoilleen.

Levyjä olen soitellut. Jotenkin niitä on hauska soitella. Tulee mieleen menneiden aikojen muistoja.. jännä kokemus sekin, kun levyssä on yhdellä puolella vain 5-8 kappaletta ja levy on käännettävä. Sellaista en muistanut.

Kävin Lundiasta hakemassa 50 cm:n hyllyjä, joihin saan soittimet laitettua.

Huushollin järjestäminen etenee myös pikkuhiljaa. Eteisen vaatekaappi on perattu - avohyllyt on perkaamatta. Perähuone odottaa edelleen tyhjennystä.