Viimeisen viidentoista vuoden aikana en ole jättänyt väliin ainuttakaan yhdistyksemme itämaisen tanssin näytöstä, joita oli aluksi kerran, sitten kahdesti vuodessa. Eilen oli perinteinen kevätnäytös. Se pidettiin samassa kaupunginosassa, jossa asun. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä.

Kuinkahan monta päivää odotin jo sitä ja "ystävien" tapaamista. Aamusta saakka eilen ajattelin, että illalla on meno. Vain metsäkävelyllä saatoin unohtaa sen. Iltapäivällä touhusin ottamieni valokuvien kanssa. Kun näytöksen alkamisaika läheni, minua alkoi tympiä, että joutuisin jotenkin valmistautumaan lähtöön: vaatteet, meikit, hiukset. Kun alkamisaikaan oli enää tunti, aloin laittaa ruokaa: maksapihvejä kermakastikkeen kera ja perunoita.
Samalla huomasin päättäväni, että en mene näytökseen. Olin helpottunut.

Asia on vielä tänäänkin mielessäni. Irrottautuminen kaikesta siitä, joka on täyttänyt elämäni melkein parikymmentä vuotta, on ollut rankka prosessi. Se jatkuu sikäli vielä, että tarvikkeet, asut, musiikit, videot, kaikki vuosien aikana hankittu rekvisiitta pitäisi laittaa myyntiin. Ehkä nyt olisi sen aika vihdoinkin.

Kauheaa kipuilua kaikki.

Muistan kuinka kenkätehtaasta irrottautuminen oli vaikeaa. Olin tehtaan konttorissa 13 vuotta töissä. Ostin kaikenlaisia koneita, tarvikkeita ja huonekaluja, joita oli myynnissä, kun tehdas lopetettiin. Vähitellen pystyin hävittämään osan tavaroista, mutta vieläkin kenkien tekoon käytettäviä lankoja on kaapissani kuten myös melkoinen nahkavarasto. 

Jotain on tapahtumassa - Feng Shui ?

Edit klo 19: Sinivuokkojen muodonmuutos.