Olen lapsesta lähtien tykännyt nukeista. Ensimmäinen oli äidin tekemä. Löysin hiljattain valokuvan, jossa se on. En tiedä, onko muistikuvani oikea, mutta mielestäni hautasin sen. Joskus isompana kävin hautaa etsimässä, mutta ei sitä ollut olemassa. Olenko nähnyt vain unta?
Kuvittelen, että hautaaminen liittyy siihen ajankohtaan, kun minulle syntyi pikkusisko. Olin silloin 4,5 -vuotias. Olin saanut olla perheen ainoa lapsi siihen saakka. Vieläkin tiedän haudan paikan.

Minulla on tallella kuminukke, joka on on alkanut rapistua niin paljon, että se on varmaan heitettävä pois. Aarteisiin kuuluu myös guttaberkka -nukke. Se on ehjä. Siskoni tokaisi nyt aikuisena, että se on kyllä hänen nukkensa. Muistaisin, että meillä oli samanlaiset.

Isä osti meille molemmille Ruotsista kauniit koristenuket, niillä oli rimpsuhameet ja niistäkin on kuva olemassa. Nuket ovat jo kadonneet. Jostain matkoiltaan isä toi ison nuken, joka osasi silloin kävellä ja muistaakseni sanoakin jotain. Sillä nukella emme saaneet koskaan leikkiä. Äiti piti sen visusti komeron ylähyllyllä. Niinpä se onkin ehjä ja tallella. Se on nyt minun komeroni ylähyllyllä.

Tyttökaverini kanssa leikimme paperinukeilla. Ne olivat silloin filmitähtiä. Voi mitä riemua tunsinkaan, kun löysin filmitähtipaperinukkeja äidin jäämistöstä - kaikkea hänkin on säästänyt lasten iloksi :)