PÄIVÄKIRJAMERKINTÖJÄ 1957-1958

 

12-vuotiaana olen kirjoittanut pienen sinisen ruutuvihkon kanteen ”Päiväkirja”.  Merkintöjä on Vappupäivästä puoleen väliin toukokuuta. Vappujuhlat näyttävät olleen tärkeät, niistä päiväkirja alkaa. Juhlat olivat ilmeisesti Parantolan. Vappuhuiskat, serpentiinit ja polvisukat, jos sää oli lämmennyt. Simaa ja munkkeja.

Kirjoitan luontohavainnoista. Mm. 9.5.: Tänään oli ensimmäinen ukkosilma tänä keväänä ja nyt on vielä jäät järvissä.

Koetuloksista. Matematiikan kokeet menivät aika hyvin, mutta maantieteen kokeet huonosti.

Perheen kesken touhutuista. Isä teki meille puujalat. Olimme melkein koko päivän mökillä. Isä lähti illalla katsomaan ”Trapetsi” nimistä elokuvaa Bio Vuokseen.

Urheilu- ja voimisteluharrastuksista. 4.5. Pelasin siskon ja veljen kanssa sulkapalloa. 5.5. Kävin pelaamassa lentopalloa. 9.5. Minä meinasin lähteä tänään Korven Hongan voimisteluharjoituksiin, mutta en kuitenkaan mennyt.

Radio oli tärkeä väline 1950-luvulla. 9.5. Unohdin kuunnella Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja.

”4.5. sairaalan alueelle oli ilmestynyt kaksi humalikasta, jotka isä ajoi pois.”  Meillä oli niin suojattu ympäristö, että siellä ei omasta takaa humalikkaitakaan ollut. Sen muistan, kun pihaan tuli kaksi lättähattua. Pelkäsimme niitä. Olisivatko ne olleet nämä vuonna 1957 häädetyt, ehkä.

Käsityö piti olla 7.5. valmiina eikä minulla ollut. ”Kautoska ei ihme kyllä rähjännyt. Helenan, Ailan ja Sirkan pistoliina otettiin näyttelyyn.”

En tiedä, olinko huono käsitöissä, mutta äiti teki minun kotitehtäväni siinä lajissa. Hän oli hyvä tekemään kaikenlaisia käsitöitä, kuten hänen äitinsäkin oli ollut. Jossain vaiheessa olen kuitenkin kiinnostunut niin paljon, että olen hakenut Wetterhoffin kotiteollisuusopistoon. Pääsin Hämeenlinnaan, mutta en koskaan mennyt. Tämä asia minua kaduttaa vieläkin. Muutama kymmenen vuotta myöhemmin aloin nimittäin tosissani tehdä käsitöitä. Ne olivat pääharrastukseni usean vuoden ajan. Neuloin, virkkasin, kudoin, tein ristipistotauluja. Erästä hattumallia myin myyjäisissä ja tapahtumissa satoja kappaleita.

9.5. olen kirjoittanut: ”Tänään olin pyörällä koulussa. Kun tulin koulusta sanoi eräs pieni I lk poika: ”Terve likka.” Toinen sanoi: ”Ei se likka ole, se on stadin sussu.”

13-vuotis syntymäpäivälahjaksi sain punaisen lukollisen päiväkirjan, jota kutsun ensimmäisellä sivulla ystäväkseni. Merkintäni alkavat: ”Rakas päiväkirja” ja tarvittaessa ”Anteeksi, kun en ole pitkään aikaan kirjoittanut”

Tärkeät mittani olivat tuolloin seuraavat:  Pituus 154 cm, paino noin 40 kg. Kengännumero 34-35, luistimen numero 37. Rinnan ympärys uloshengittäessä 63 cm ja sisäänhengittäessä 80 cm. Olen kirjoittanut harrastavani lukemista (mutta en läksyjen) sekä postimerkkien ja filmitähtien kuvien keräilyä. Mieliaineet: saksa, historia, laulu, käsityöt ja urheilu. Nämä ovat ihan eri aineita, mitä itse muistan rakastaneeni. Tämäkin on hassu: Eläimistä eniten rakastan hevosia, koiria, porsaita ja oravia. Ainakin hevosia olen myöhemmin pelännyt ja 13-vuotiaana se on listan kärjessä…

”Harvat ja valitut saavat sijaa sydämessäni ja niistä rakkain on neljäsluokkalainen, oppikoulussa kuten minäkin.” Tämä on selvästi kaukorakkaus. Meillä ei silloin eikä koskaan myöhemminkään ole ollut mitään tekemistä keskenämme. Elleivät nyt sitten päiväkirjat kerrokin jotain jo unohtunutta kuten tässä näyttää käyvän monen asian kohdalla.

Punaisen lukollisen päiväkirjan alku kertoo kesästä 1958. Olen ollut isolla leirillä Sappulanniemessä siskoni kanssa. ”Ali viivoo, ali veivoo, ali viivoo veivoo vum, ali sappu, ali lan, ali Sappulan leiri Heiiii!” 

Kirjoitan lomastani sukulaisten luona Saarijärvellä. ”Käymme joka päivä uimassa ja lämmitämme rantasaunan.” Eräänä iltana olemme vuotta nuoremman Seija-serkun kanssa lähteneet katsomaan Kukonhiekan tansseja (ei sisäpuolelle, lukee päiväkirjassa). Siellä on tavattu kaksi komeaa, tummatukkaista poikaa Kari ja Vesa. Kirkolle pyöräilimme harva se ilta. Siellä saimme kontaktia poikiin. Erään kerran Kari ja Vesa lähtivät perässämme metsään. ”Kari pysäytti minun pyöräni ja Vesa Seijan, sitten he sanoivat: Nyt kokeillaan Ryssän postia. Sitten he polttivat tupakan molemmat ja tarjosivat meillekin, me emme ottaneet. Tupakoiminen kävi kauheasti luonnolleni. Suutuin heihin silmittömästi. Siihen tyssähti sekin ihastus. Sitten he yrittivät pussata (Ryssän posti), mutta me emme antaneet. He sanoivat, että olemme arkoja ja päästivät meidät.”

Koululaisilla (ja opettajilla) oli pitkät kesälomat. Koulu päättyi toukokuun lopussa ja alkoi syyskuun ensimmäisenä päivänä. 20.9.57 kirjoitin: ”Minun kasvini on jo tarkastettu. Sain niistä 9-. Matikan kokeista sain 7, Marja-Liisa sai 10.”

Samaan poikaan olen edelleen pihkassa, josta olen kirjoittanut jo kesällä. Kaukorakkautena se näyttää pysyneen edelleen. ”Voi, olen niin surullinen, kun Timo ei pidä minusta yhtään tippaa. Olen itkenyt itseni nukuksiin melkein joka ilta, niin surullinen olen. Mutta kaikesta huolimatta rakastan häntä yhä.”

Sitten tapahtuu se kauhein: Timo vie minua vuotta nuoremman, myös Parantolassa asuvan tyttökaverini Koskenrantaan ja pussaa. Heidän tarinastaan kirjoitan päiväkirjaani. Enkä näytä olevan edes katkera. Totean vain ”Vanha Rakkaus ei ruostu.”

Jossain vaiheessa Timo kauppaa minua poikakaverilleen Pekalle sussuksi. Siitä ei mitään tullut, vaikka yhtenä iltana istuimmekin Pekan kanssa Saimaan rannalla juttelemassa opettajista ja oppilaista.

Sunnuntaina 26.10.58 olen kirjoittanut: ”En voi sanoa Pekkaan ja Timoon nähden muuta kuin: En voi sua unhoittaa poies, vaikken ikänäin sua saa. Sä sydämessäni olet ikuisessa muistossa, kummallekin erikseen ja sydämen pohjasta.”