keskiviikko, 29. huhtikuu 2015

Uusi blogi

Moikka kaikki Viimeisten Tanssien ystävät. Tanssit kyllä jatkuvat, mutta toisen lajin merkeissä: senioritanssin.

Niin on käynyt vähän bloginkin kanssa, tämä on jäänyt vähäisemmälle huomiolle, koska

olen aloittanut uuden PIIKIIKANMAAILMA blogin, jossa tällä hetkellä muistelen puoli vuosisataa sitten tapahtuneita. Tervetuloa! Olisi mukava nähdä, että olet käynyt siellä.

Ja tässä osoite:

https://piikiikanmaailma.wordpress.com

Hauskaa ja iloista Wappua!

 

 

 

maanantai, 5. tammikuu 2015

KUN MUISTOT ALKAVAT ELÄÄ

Yön äidin kanssa vietin

häntä niin paljon eilen mietin.

Syntymäkirjaa ei isä pitänyt suotta

siitä nyt selkiintyy monta vuotta.

Pii Kiikka elää alkaa

tulee luokseni juoksujalkaa

kun voin keveästi liikkua

ajasta toiseen omenapuukeinussa kiikkua.

keskiviikko, 17. joulukuu 2014

RIEMUYLIOPPILASJUHLA

Lenteleepä sähköpostit

tulossa on kesäkestit.

Lakkiaisist on viiskyt vuotta


siispä juhlita ei suotta.


Vaikka maapallon ympäri meitä on


etsintä ei ole mahdoton.


Kutsut on helppo toimittaa


kun ensin kaverit esiin kaivetaan.


Imatralle tulossa on


varmaan juhla aivan verraton.

torstai, 20. marraskuu 2014

Nuoruuden muistoissa

 

Päivän pitkän pimeän

kuljin muistoissa

Imatran puistoissa.

 

Koski kuohui

Nuoruus hehkui.

Poikia jahdissa

kulmilla vahdissa.

 

Töllillä kuumaa

tanssin huumaa.

Nailonit jalassa

saumat suorassa

twistiä väännettiin

foksia käännettiin.

 

Marraskuun ankeus

aamukankeus

unohtuu

muistoja kelatessa

päiväkirjoja selatessa.

 

sunnuntai, 16. marraskuu 2014

Muistojen valheellisuus

En halunnut kirjoittaa nuoruudesta vielä. Minusta tuntui, etten muistanut siitä juuri mitään. Sitä paitsi olin aika ahdistunut ja katkerakin siitä, mitä muistin.

Olen nyt lukenut päiväkirjani vuoteen 1969 saakka. Luin niitä useamman päivän kuin parastakin romaania. Ainuttakaan sanaa tai riviä en voinut jättää väliin. Luin kirjojen välissä olevat liput ja laputkin. Ja hyvä niin. Päiväkirjoista välittyi täysin erilainen nuoruus ja täysin toinen tyttö, mitä muistin. Monessa mielessä hyvin yllättäväkin. Olen onnellinen, että dokumentit ovat tallessa.  Karjalan Heili: Niitä sinisiä vihkoja en ole vielä lukenut.  

Hauskaahan se nuoruus oli! Ei siitä pääse mihinkään. Sitä ihmettelen, että sillä kouluasioihin paneutumisella tai oikeastaan paneutumattomuudella olen saattanut saada valkolakin. Koulunkäynti oli elämässä aivan sivuraide. Tunnen eräänlaisen pistoksen, että niin vähän olen panostanut siihen ainoaan asiaan, mikä olisi niinä vuosina ollut oikeasti tärkeää. Ja joka oli vanhemmille tärkeää. Olisikohan minusta voinut tulla jotain muuta, jos olisin ollut ahkerampi ja päämäärätietoisempi. Vanhemmat eivät saaneet minua kuriin eivätkä he olleet kovin johdonmukaisiakaan kasvatuksessaan. Isä lepsuili, äiti sanoi jyrkemmin. Sitäkään en ollut muistanut. Seuraavana päivänä edellisen päivän saarnat olivat unohtuneet. Ei tullut kotiarestia, ei mitään sanktioita. Vain uhkailuja, joita ei kuitenkaan toteutettu.

Päiväkirjat mahdollistavat omien muistelujen kirjoittamisen perusteellisemmin ja ehkä oikeammin. On etsittävä siltä ajalta kirjeet, valokuvat, kortit, ylipäätään kaikki se kirjallinen materiaali, jota on tallessa. Ehkä on kaiveltava myös joitain ulkopuolisia arkistoja. Ehkä sanomalehtiarkistoja. Luin juuri tänään jostain, että kaukolainauksella saa mikrofilmattuja sanomalehtiä luettavaksi kirjaston laitteella.

Vanha maailma avautui uutena luettuani nuo nuorena kirjoitetut muistelmat.  

Ei muuta kun eteenpäin, sano mummo lumessa.