Yhdeksän aikaan lähdin katsomaan, vieläkö pääsee hiihtämään. Aurinko paistoi, taivas oli sininen. Tie oli jälleen liukas, kun kieli keskellä suuta tepastelin mäkeä alas. Vaikka latu oli aamun viileydessä jäinen,  lähdin tavanomaiselle kymmenen kilometrin lenkilleni. Alamäet jarruttelin, ylämäet pääsin vain haarakäynnillä ylös. Oli kyllä ihan ihana taas hiihtää.. vaikka sukset lipsuivatkin. Paluumatkalla aurinko jo lämmitti ladut pehmeiksi (paitsi varjopaikoista) eikä luisto ollut enää yhtä lentävä.

Ladun vierustan pajut ilahduttivat ulkoilijaa. Taivaalla lenteli Hornetteja ja matkustaja lentokoneita. Muita hiihtäjiä oli vain muutamia... laduilla ei ollut ruuhkaa.



Täällä, missä pajut tavoittelevat sähkölinjoja, käyn kääntymässä.