Voi tavaton, miten väsynyt olen. Nyt on maanantaiaamu. Se on se ja sama, mikä on päivän nimi. En jaksa näitä aikaisia herätyksiä. Illalla käyn ennen yhtätoista nukkumaan - ehkä sekin on liian myöhään. Herätys on niin monena aamuna seitsemän maissa. Aina joskus aikaisemmin toivoin, että opetuksia olisi aamupäivällä ja pitkin päivää, ettei kaikki keskittyisi iltaan. Nyt kun on aamupäiväryhmiä, en kuitenkaan pidä niistä. En millään jaksaisi herätä seitsemältä.

Hyvä asia tällaisessa järjestyksessä on kuitenkin se, että olen illalla jo puoli yhdeksän -yhdeksän aikaan kotona, aikaisemmin olin vasta kymmeneltä ja sen jälkeen.

Nämä ensimmäiset viikot ovat olleet sillä tavallakin rankkoja, että vasta kahden viikon kuluttua oli ekat vapaapäivät. Silloinkin lähdin matkalle, joka sinänsä oli virkistävää. Mutta omat veronsa sekin vaatii.

Tänään olisi sellainen päivä, että ensin on opetusryhmä, sitten omia harrastuksia kolme-neljä tuntia (venäjän ja digikuvauksen kurssit). Illalla on kaksi opetusryhmää. Kun olen klo 9.25 autolla lähtenyt, niin tulen kotiin vasta 20.30-21. Nyt tuntuu siltä, että en mene noihin omiin harrastuksiin. Jätän ne tänään väliin, niin ehkä jaksan paremmin. Nyt on tunti aikaa, kun pitää olla bussilla. Laitan vielä puuroa valmistumaan.